Meidän tarina
Yrityksemme perustaminen polkaistiin käyntiin Tommin lausahduksesta ”Tarttis saara eukolle töitä, ittestä ei niin väliä 😊”
Eukko, eli minä, Susanna, olen entisessä elämässäni tehnyt monenmoisia toimistotöitä eri työnantajien palveluksessa kolmisenkymmentä vuotta. En ole siis mikään nuori likka enää. Tällä hetkellä olen paria näyttöä vaille, eli lähes valmis puutarhuri. Alkukesästä olin siis vailla kesätöitä.
Tommi taas on seurannut vuosikymmenten ajan isänsä yrittäjyyttä ja pienestä pojasta lähtien saanut olla mukana salaojituksissa ym. konetöissä. Tommilla itselläänkin aiemmilta vuosilta yrittäjätaustaa. Kaikenlaiset maansiirtokoneet ovat tulleet tutuiksi käytössä. Viimeinen vuosikymmen on vierähtänyt infrarakentamiseen erikoistuneissa yrityksissä sekä tienhoidossa.
Eukon puurtaessa viime syksynä koulutehtävänä ollutta liiketoimintasuunnitelmaa, mielissämme alkoi varovasti kyteä ajatus ”mitäs, jos…”. Kevään ajan ajatuksia jalostettiin ja, kun kohtalo vielä puuttui alkukesästä peliin, nyt olemme tässä – pyörittäneet tämän kesän jo omaa toimintaamme – palveluksessanne.
Jouluna 2021 eukko valmistui puutarhuriksi, ja on nyt valmis täydentämään meidän tiimiä 😊
Arvomme ovat:
Positiivisuus
Yhteen hiileen puhaltaminen auttaa meitä työmaalla pääsemään tavoitteisiimme.
Asiakkaan tyytyväisyys
Toimimme työkohteessa aina niin, että asiakas voi olla lopputulokseen tyytyväinen.
Vastuu
Minkä lupaamme, sen teemme. Kannamme vastuun siitä, mitä teemme.